Jussi Kähäri

53

Olen kuorma-autoja valmistavan kansainvälisen teollisuusyrityksen palveluksessa ja työskentelen kaupallisella osastolla pohjois-Euroopan asiakkaiden parissa.

Sitä ennen olen työskennellyt mm. Teollisuusvakuutuksessa länsi-Euroopan ja pohjois-Atlantin liikenteeseen liittyvien laivaussopimusten ja kansainvälisen tavarakaupan parissa. Olin useita vuosia myös kalateollisuuden yritysten parissa toimihenkilönä kehittämässä niiden liiketoimintaa. Sen lisäksi olen nykyään kehittämässä muutamia varhaisen vaiheen kasvuyritysten liiketoiminnan suunnittelua ja rahoituksen hankintaa.

Olen ollut noustelainen pikkupojasta lähtien ja koulutaipaleen aloitin Valpperin jo kauan sitten puretussa puurakenteisessa koulussa.

Jussi Kähäri


Vapaa-aikanani harrastan liikuntaa. Lisäksi luen paljon kirjoja mm. talous, kansainvälinen tavarakauppa sekä historia ja olen myös näistä aiheista esitelmöinyt. Puhun sujuvasti useita kieliä. Kuntapolitiikassa vahvuuteni olisi kunnan taloudellisen kehittämisen alueella. Mielipiteiltäni edustan maltillista linjaa ja ratkaisut tulisi perustaa riittävän monipuolisesti tosiasioihin ja eri näkökulmiin.

Kolme teemaa:

  1. Kunnan talous ja veroprosentti kuntoon ja sitä kautta Nousiainen edullisemmaksi asua.
  2. Nousiainen nousuun paremmilla palveluilla.
  3. Taloudellista kasvua, työtä ja toimeliaisuutta Nousiaisiin.

Voivatko kunnan menot ja verorasitus kasvaa edelleen? Nähdäkseni ei. Tämä tarkoittaa, että kunnan tulisi keskittyä lähivuosina sen talouden kuntoon  saamiseen, kunnan ydinpalveluihin sekä pitkällä tähtäyksellä alentamaan vähitellen kuntaveroa verrokkikuntien tasolle. Kunnan tulee pyrkiä saamaan taloudellista kasvua omalla alueella. Sitä kauttakunnan verotulot lisääntyvät ja tulevaisuudessa on enemmän jaettavaa vaikka veroprosenttia alennettaisiin.
Vaikka kunta joutuu leikkaamaan menojaan, se on tehtävä hallitusti ei-lakisääteisistä menoista jotka eivät liity kunnan ydintoimintoihin.

Kunta tarvitsee laadukkaampia palveluja ja uudenaikaisempaa liikekeskustaa sekä lisää asukkaita. Kunnan tulee kaavoittaa ja huolehtia infrasta hyvillä kiinnostavilla paikoilla. Mutta kunta ei voi rahoittaa varsinaista rakentamista, vaan luoda vain kilpailukykyiset edellytykset rakennusalan toimijoille.

Moderni palveluja tarjoava liikekeskusta toisi myös työpaikkoja. Tavoitteena pitäisi olla myös, että asukkaiden ei tarvitse lähteä muualta hakemaan palveluita. 
Vapauttaakseen pääomaa kunnan tulee tarkastella kiinteistöomistustaan ja missä määrin joku muu taho voisi ostaa joitakin kunnan kiinteistöjä.

Lakisääteiset palvelut kuten peruskoulutus, tulisi pääsääntöisesti säilyttää ennallaan. Mutta koulujen lähialueita pitää kehittää uusien asukkaiden houkuttelemiseksi.

Nousiaisten tulisi myös tavoitella ns. Hakutien toteutumista esim. 2030-luvun alkupuolella yhdessä naapurikuntien Ruskon ja Mynämäen kanssa.  Se toisi rakennusvaiheessa työtä ja pitkällä tähtäyksellä muuttaisi kunnan pohjoispään strategista asemaa ja avaisi uusia liiketoimintamahdollisuuksia uuden väylän varrelle.

Muistetaan että vaalit ovat iloinen asia.


-> Kaikki kuntavaaliehdokkaamme