Jari Karjalainen

49

Olen 47-vuotias paljasjalkainen noustelainen Linnamäestä. Perheeseeni kuuluu vaimo, kolme lasta ja ranskalainen vesikoira Laku. Lapsuuteni ja nuoruuteni olen asustanut aseman seudulla ja Ruskalliossa.

Koulutukseltani olen auto- ja kuljetustekniikan insinööri. Olen työskennellyt Varsinais-Suomen Pelastuslaitoksella eri tehtävissä vuodesta 2008 asti. Tällä hetkellä työskentelen paloinsinöörin virassa. Työtehtäviini kuuluu pelastuslaitoksen ajoneuvokaluston hankintaprosessien läpivieminen. Ns. palkkatyön lisäksi olemme vaimoni kanssa harjoittaneet viljanviljelyä ja metsätaloustoimintaa hänen kotitilallaan Kustavissa vuodesta 2016 alkaen.

Jari Karjalainen

Kiireistä lapsiperhearkea ja töitä tasapainottaa ne harvinaiset, mutta sitäkin ainutlaatuisemmat hetket, kun perheen kanssa istahtaa mökin saunan lauteille ja kuuntelee saariston hiljaisuutta. Mahdollisuuksien mukaan aikataulujen salliessa tykkään myös pelata golfia, kalastaa ja metsästää. Toimin aktiivisesti myös Nousiaisten vpk:ssa sekä Nousiaisten Sudessa.

Moni yllättyy kun kuulee, että olen ollut Nousiaisten päätöksenteossa mukana vuodesta 1997 asti. Olen ehkä enemmän sellainen ”näkymätön puurtaja” kuin ”paljon melua tyhjästä” –tyyppi. Valtuustokaudella 2021-2025 olen toiminut mm. sivistyslautakunnassa, tarkastuslautakunnassa sekä uskottuna miehenä. Olen myös Nousiaisten Vesi Oy:n hallituksen vpj.

Pohdin pitkään, lähdenkö enää ehdokkaaksi, mutta palo vaikuttaa asioihin istuu syvällä, halu olla mukana vaikuttamassa kuntamme asioihin ja olla mukana kehittämässä kuntaamme. Erityisen tärkeinä asioina näen lasten ja nuorten hyvinvoinnin sekä vanhusten ja ikäihmisten palveluiden toteuttamisen lähipalveluina meillä täällä Nousiaisissa myös tulevaisuudessa.

Positiivisuudella ja yhteistyöllä kehitämme parhaiten kuntaamme.

P.s. Ulkokuori ei petä: olen vanhanaikainen etkä löydä minua edelleenkään somesta. Minulle voi soittaa tai minua voi nykäistä hihasta kylänraitilla ja pysähtyä juttelemaan. Bongaa minut koiralenkiltä, en hauku yhtään niin paljon kuin Laku. 🙂


-> Kaikki kuntavaaliehdokkaamme