48
Olen syntyperäinen nousiaislainen ja juureni ovat menetetyllä alueella Karjalassa. Asun Koljolassa omakotitalossa vaimoni kanssa. Minulla on kaksi aikuista tytärtä ja olen pappa kahdelle lapselle ja kolmelle koiralle.
Harrastan luonnossa liikkumista ja luonnon tapahtumien seurantaa. Harrastan myös vanhoja ajoneuvoja ja paikallishistoriakin hiukan kiinnostaa. Välillä jaan siitä otteita sosiaalisessa mediassa.

Olen mukana Nousiaisten Karjalaseuran toiminnassa hallituksen jäsenenä. Kuulun myös vanhusneuvostoon ja pidän vanhusten etuja ja palveluita tärkeänä. En toki unohda lastenkaan hyvinvointia ja kouluverkko pitääkin säilyttää monipuolisena.
Olen toiminut yrittäjänä Nummentien varrella vuodesta 1984 ja viimeiset 34 vuotta hierojan ammatissa. Tein kolmekymmentä vuotta aktiivisesti tiivistä yhteistyötä sotaveteraanien parissa ja arvostan heidän panostaan itsenäisen Suomen eteen suuresti. Nykyään olen aktiivisesti mukana sotien 1939-1945 perinnetoiminnassa.
Kuntapolitiikkaa olen seurannut sivusta vuosikausia enkä aina niin myötämielisesti. Nyt lähdin mukaan ehdokkaaksi voidakseni osallistua maltilliseen ja positiiviseen päätöksentekoon, sitä me tarvitsemme.